Teknologiateollisuus
Palvelut / Ympäristöasiat / Uutiset / Ajankohtaista vesiensuojelussa
Tulosta Print

Ajankohtaista vesiensuojelussa

 

Valtioneuvosto hyväksyi vesienhoidon toteutusohjelman

Valtioneuvosto on hyväksynyt vuosille 2010-2015 valtakunnallisen vesienhoidon toteutusohjelman, jossa esitetään toimenpiteitä, vastuutahoja ja aikatauluja vesien hyvän tilan saavuttamiseen. Tarvittavat toimenpiteet vaihtelevat eri vesienhoitoalueilla vesien tilan mukaisesti. Ohjelma pohjautuu alueellisiin vesienhoitosuunnitelmiin, jotka on laadittu seitsemälle vesienhoitoalueelle. Toimenpiteiden avulla on tarkoitus saada kaikki pintavedet hyvään tilaan viimeistään vuonna 2027.

 
Lakimuutos vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä valmistumassa

Hallituksen ehdotus (HE 323/2010) meriympäristön hoidosta ja suojelemisesta annettiin loppuvuodesta 2010 ja se on eduskunnan käsittelyssä. Siinä lisättäisiin vesienhoidosta annettuun lakiin (1299/2004) merienhoitosuunnitelmien ja niiden toimenpideohjelmien laatiminen. Suunnitelmat koskisivat aluetta, joka ulottuu rannasta Suomen talousvyöhykkeen ulkorajalle, ja rannikolla toimet sovitettaisiin yhteen vesienhoidon suunnittelun kanssa. Suunnitelmat tarkistettaisiin kuuden vuoden välein. Lakimuutos pohjautuu EU:n meristrategiadirektiiviin (2008/56/EY).

 
Pintavesien ympäristölaatunormit tiukentuvat

Pintavesien laadun mittareita tiukentavat asetusmuutokset astuivat voimaan marraskuussa 2010. Vesistön tilan arvioinnissa käytettävät ympäristölaatunormit on annettu 41 aineelle tai aineryhmälle. Asetusmuutoksilla täydennetään vaarallisten aineiden luetteloa ja asetetaan ympäristönlaatunormit, joilla määritetään pintavesien hyvä kemiallinen tila. Useimpien aineiden osalta laatunormit on asetettu vain vedelle, eliöstön osalta on asetettu normi kalan elohopeapitoisuudelle. Asetusmuutokset pohjautuvat EU:n ympäristölaatunormidirektiiviin (2008/105/EY).

Lisätietoa:
 - YM: valtakunnallisesta vesienhoidon toteutusohjelmasta vuosille 2010-2015
 - YM: meriympäristön hoidosta ja suojelemisesta
 - YM: pintavesien laadun mittareita tiukennetaan asetusmuutoksilla
 

Teknologiateollisuuden yhteyshenkilö

Sirpa Silander, 09 192 3293

etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi 

  

Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: