Teknologiateollisuus
Palvelut / Innovaatiotoiminta / Hankkeet / Päättyneet hankkeet / TRIO-ohjelma / Ohjelman tulokset ja loppuarvio
Tulosta Print

TRIO ohjelman tulokset ja loppuarvio

 

TRIO-ohjelma toteutettiin vuosina 2004–2009. Ohjelmassa olivat mukana yritysten lisäksi keskeiset suomalaiset innovaatiojärjestelmän toimijat.


TRIOn päätavoitteena oli synnyttää 20 uutta kansainväliseen toimintaan kykenevää järjestelmätoimittajayritystä. Lisäksi tavoitteena oli, että 500 pk-yritystä kykenee uudistamaan toimintaansa, erikoistumaan teknologisesti sekä saamaan vahvan aseman kansallisissa ja kansainvälistyvissä yritysverkostoissa. Ohjelman toimenpiteet kohdistuivat järjestelmä- ja komponenttitoimittajiin.

 

Kehityspanoksia suunnattiin erityisesti kansainvälistymiseen, liiketoimintaosaamiseen ja teknologiaan.

 

Ohjelmaa toteutettiin 40–50 alueyhteyshenkilön kanssa. Alueyhteyshenkilöt toimivat maakunnissa TE-keskuksissa, kehittämisyhtiöissä, teknologiakeskuksissa ja ammattikorkeakouluissa.

 

Hankkeiden kokonaissumma oli lähes 74 miljoonaa euroa, mikä jäi hiukan asetetusta tavoitteesta. Ohjelmassa syntyi yli 70 yritysverkostoa, joissa oli mukana yli 800 yritystä. TRIO-teemaa käsitteleviä hankkeita syntyi 415, ja niissä oli mukana noin 1200 yritystä. Yritysosallistumisten määrä ylitti tavoitteet.

 

Ohjelman aikana muodostettiin noin 50 henkilön koulutettu alueyhteysverkosto, jonka tehtävänä oli toimia verkostohankkeiden käynnistäjänä. TRIO-yhteyshenkilöt järjestivät myös yrityskohtaista konsultointia yli 32 000 päivää. TRIO-aihetta käsitteleviä koulutustilaisuuksia alueilla järjestettiin 526, joissa oli yli 4500 osallistujaa. Ohjelman aikana valmistui 24 opinnäytetyötä.

 

TRIO järjesti 38 seminaaria ja oli mukana 126 seminaarissa esittelemässä ohjelman teemoja. Seminaareihin osallistui yli 10 000 kuulijaa. TRIO-teemaa käsitteleviä artikkeleja julkaistiin tiedotusvälineissä. TRIO osallistui sidosryhmien kautta lukuisiin kehityshankkeisiin.

 

Ohjelman päättyessä teknologiateollisuuden rakennemuutos on vielä kesken. Kansainvälisen tason järjestelmätoimittajatavoitteeseen ei päästy. TRIOn keskeiset teemat ovat yhä ajankohtaisia. Kansainvälistyminen, järjestelmätoimittajien tarve ja teknologian sekä liiketoimintaosaamisen tason noston tarve korostuvat voimakkaasti taantuman aikana.

 

Loppuarvio (pdf)

Loppuraportti (pdf)

Loppujulkaisu (pdf)

TRIO-ohjelman jatko (pdf)

 


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: