Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Orgalime (The European Engineering Industries Association)

 

Orgalime edustaa suurinta teollisuussektoria Euroopassa eli liikevaihdolla mitattuna 28 % Euroopan koko tehdasteollisuudesta; sektorin liikevaihto EU-27:ssä oli 1 510 miljardia euroa, ja henkilöstöä oli noin 9,7 miljoonaa vuonna 2010.

 

Orgalime on eurooppalaisen kone- ja metallituoteteollisuuden sekä elektroniikka- ja sähköteollisuuden edustaja ja vaikuttaja elinkeinopolitiikan kysymyksissä erityisesti EU-tasolla Brysselissä.

 

Orgalime on Teknologiateollisuus ry:n sisarjärjestöjen yhteistyöjärjestö: 35 jäsenjärjestöä edustaen 130 000 yritystä 22 Euroopan maasta; yrityksiä ei oteta suoraan jäseniksi.

 

Se on samalla myös sateenvarjo-organisaatio eurooppalaisille kone- ja metallituoteteollisuuden sekä elektroniikka- ja sähköteollisuuden sektoreille eli toimialaryhmille kattaen 120 tuotealuetta.

 

Orgalimen kauttaTeknologiateollisuus ry:n jäsenet saavat kustannustehokkaan vaikuttamisen ja tiedon saannin kanavan alalle tärkeissä EU-asioissa.

 

Keskeiset toiminta-alueet

  • teollisuuspolitiikka ja kilpailukykyasiat,
  • ympäristö- ja energiapolitiikka,
  • tekniset määräykset ja standardisointi,
  • kauppapolitiikka,
  • tutkimus- ja kehittämistoiminta,
  • juridiikka,
  • suhdanneseuranta ja tilastointi

Orgalime tuottaa alan näkökohtia korostavia kannanottoja (Position Papers) EU:ssa valmisteltavina tai lausunnolla oleviin lainsäädäntöhankkeisiin tai muihin päätösasioihin; vuosittain julkaistaan noin 40 kannanottoa.

 

Orgalimen toiminnan luonteesta, laajuudesta ja monipuolisuudesta saa lisätietoa järjestön verkkosivuilta: www.orgalime.org. Orgalimen palvelut ovat jäsenyrityksien saatavissa Teknologiateollisuus ry:n kautta.

 

Orgalimen  toimistossa on 14 asiantuntijaa. Pääsihteerinä toimii Adrian Harris. Puheenjohtajana on tällä hetkellä englantilainen Richard Dick ja hallituksen puheenjohtajana saksalainen Klaus Mittelbach.

 

Orgalime tuottaa maksullisia julkaisuja ja sopimusehtoja, joita voi tilataTeknologiainfo Teknova Oy

 

General Presentation

Orgalimen rakenne

 


 


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: