Toimintatavat
1. Pääsääntöisesti Säätiön aloitteesta lähtevien, vaikuttavuudeltaan ja rahoitukseltaan suurten hankkeiden tukeminen.
Esimerkiksi poikkitieteellisten, mittavien tutkimushankkeiden/konsortioiden rahoitus, ulkomaisten huippuprofessorien/tutkijoiden kutsuminen Suomeen, suomalaisten huippuprofessorien/tutkijoiden vierailut ulkomaisiin yliopistoihin, lahjaprofessuurit, yliopistojen ja yritysten välinen yhteistyö, sekä erityisen perustellusta syystä kalliiden laitteiden/laitteistojen tai muun tutkimusalueen etenemisen kannalta kriittisen infrastruktuurin rahoitus. Rahoitus on tyypillisesti 400 000 - 500 000 euroa/hanke.
2. Vuosittain valittaviin teemoihin kohdennetut avustukset
Teemat voivat olla miltä tahansa koulutukseen tai tutkimukseen liittyvältä säätiön toiminta-alueelta. Teemoille laaditaan ohjelmajulistus hakuaikoineen ja ohjeineen. Näistä tiedotetaan säätiön kotisivuilla (ks. Ajankohtaista) ja kirjeitse sekä sähköpostitse korkeakouluille. Hakuja järjestetään 1-2 kertaa vuodessa.
Rahoitus on tyypillisesti 200 000 - 300 000 euroa/hanke.
3. Ansioituneille matemaattisten aineiden opettajille ja oppilaille jaettavat palkinnot
Säätiö käyttää vuosittain huomattavan summan ala- ja yläkoulun, lukion sekä toisen asteen ammatillisten oppilaitosten matemaattisten aineiden opettajien kannustuspalkintoihin sekä palkitsee kaikki ylioppilaskirjoitusten pitkässä matematiikassa huippupisteet (alin pistemäärä 63, keväästä 2008 lähtien) saaneet abiturientit. IB-lukioista valmistuneet palkitaan high level mathematics –kokeen suorittamisesta arvosanalla 7.
4. Fulbright – Technology Industries of Finland Grants
Ohjelma tarjoaa vuosittain 2-3 stipendiä Teknologiateollisuuden edustamien toimialojen kehitystä tukeviin jatko-opintoihin (graduate studies) tai tutkimukseen (post doctoral) Yhdysvalloissa. Stipendi on suuruudeltaan vähintään 35 000 USD ja enintään 50 000 USD yhdelle lukuvuodelle. Ohjelman rahoittavat Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Fulbright Center (ks. www.fulbright.fi)
5. Muut hankkeet
Harkintansa mukaan säätiö voi rahoittaa myös muita kuin edellä mainittuja, Teknologiateollisuuden kannalta tärkeitä hankkeita. Näille hankkeille ei ole erillistä hakuaikaa. Erillishankkeista tehdään päätöksiä kaksi kertaa vuodessa, huhtikuussa ja marraskuussa. Rahoitus voi vaihdella 10 000–200 000 euroon /hanke.






