Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Tuonnin varassa

 

Suomi on riippuvainen energian tuonnista. Kotimaisten energialähteiden osuus on vain noin 31 prosenttia ja kaikki muu, öljy, kaasu, kivihiili ja uraani on tuotava ulkomailta. Kotimaassa meillä on vain puuenergiaa, turvetta, vesi- ja tuulivoimaa.
 
Tuontienergia käy Suomessa jalostumassa mm. teräs- ja metallituotteiksi. Tämä on mahdollista korkeatasoisen teknologian ja suomalaisen osaamisen ansiosta.
 
Energian tuotantopanosluonne korostuu tarkasteltaessa sähkön käyttöä. Lähes puolet Suomen sähkön kulutuksesta käytetään teollisuudessa. Tästä noin 80 prosenttia sitoutuu vientituotteisiin.
 
Viennin avulla Suomessa pystytään rahoittamaan kotimaiset palvelut, niin yksityiset kuin julkisetkin. On siis erittäin tärkeää pitää huolta siitä, että suomalainen työ ja tuotanto säilyvät kannattavina. Yksi tärkeimmistä edellytyksistä on kohtuuhintaisen energian häiriötön saatavuus.
 
Suomessa käytettiin sähköä 87,5 terawattituntia vuonna 2010 (80,8 TWh vuonna 2009). Teollisuuden osuus oli 47 prosenttia (46 % vuonna 2009). Teknologiateollisuus käytti noin 9,2 terawattituntia (2009: 8 TWh). Vuonna 2010 nettotuonnin osuus sähkön hankinnasta oli 12,0 prosenttia (2009: 15 %). Määrä vastaa yhden suuren ydinvoimalaitosyksikön tuotantoa.
 
Energian kokonaiskulutus energialähteittäin 2009 (pdf, 1 sivu)
Sähkön käyttö 2009 (pdf, 1 sivu)

Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: