SPEKtri palvelee yritysjärjestelyissä
Suuri määrä teknologiateollisuuden yrityksistä on tienhaarassa ja miettii tulevaisuuttaan. Monella näistä yrityksistä ei ole esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen yhteydessä tiedossa jatkajaa toiminnalleen. Toisaalta toimialalla on tarve kasvattaa yritysten kokoa ja synnyttää Suomeen entistä vahvempi keskisuurten yritysten massa.
Teknologiateollisuuden ja PKT-säätiön yhteinen SPEKtri-hanke auttaa yrityksiä löytämään ratkaisuja yritysjärjestelyihin. Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena on saada aikaan kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Palvelut ovat tarjolla myös TRIOplussan valikoimassa.
SPEKtrissä luodaan toimintatapa, jonka avulla pk-yritykset voivat kasvaa ja luoda uutta liiketoimintaa yritysjärjestelyin. Yritysjärjestelyillä tarkoitetaan yhtiöiden jakautumista, sulautumista, osakevaihtoa, liiketoimintasiirtoja, purkamisia, osakekauppaa tai liiketoimintakauppaa.
Yritysjärjestelyhanke SPEKtrin palvelut kiinnostavat teknologiateollisuuden yrityksiä. SPEKtri haki alkuvuodesta 2012 pilottiprojekteja, erityisasiantuntijoita ja valmennettavia yrityskehittäjiä, ja sai runsaasti yhteydenottoja. Yritykset voivat edelleen ilmoittautua mukaan.
Lisätietoja SPEKtri-hankkeesta:
Projektijohtaja Jarmo Manninen, PKT-säätiö
050 408 1338
jarmo.manninen (at) pkt.fi
Lataa tästä SPEKtri-esite







