Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Verkottuva voittaa


Teknologiateollisuuden TRIO-ohjelma on kannustanut konepajojen alihankkijoita yhdistämään voimansa ja jalostumaan järjestelmätoimittajan rooliin. Verkottuvilla yrityksillä on hyviä kokemuksia syntyneestä yhteistyöstä, mutta kehitystä jarruttaa ulkopuolisten rahoittajien puute.
 

Konepajateollisuuden yritykset ovat kooltaan pieniä ja niiden kilpailukyky perustuu erikoisosaamiseen. Selviytyäkseen kansainvälisessä kilpailussa niiden on osattava yhdistää voimansa, verkostoitua ja kyettävä kasvamaan laajempaan roolin asiakkaidensa kumppanina.
 

Loikka alihankkijan roolista arvoketjun seuraavalle tasolle järjestelmätoimittajaksi edellyttää liiketoimintamallien uudistamista ja riskinottokykyä, mihin harva, usein perheyrityksenä alkanut konepajateollisuuden alihankkija, on valmis.
 

Ulkopuolinen rahoittaja tai pääomasijoittaja kirittää kasvuvauhtia, mutta tuo pääomainvestointien ohella mukaan myös strategista näkemystä ja kontakteja verkoston laajentamiseksi.
 

Pääomasijoitusyhtiö CapMan ja suomalainen sijoittajaryhmä Primaca Partners ovat lähteneet rohkeasti rahoittamaan ja rakentamaan konepajateollisuuteen laajempia yritysklustereita.
 

CapMan on mukana rahoittamassa muun muassa Komas Oy:n toimintaa ja Primaca Partners on aktiivisesti mukana muun muassa Högfors Oy:n, Hilomec Oy:n ja Transtech Oy:n rahoittajana.


Kiinnostava toimiala

Primacan perustajiin kuuluvat bisneskonkarit Curt Lindbom ja Veli-Matti Mynttinen pitävät konepajateollisuutta kiinnostavana toimialana, jolta löytyy paljon erikoisosaamista ja kehityspotentiaalia.

 ”Kun osataan yhdistää erilaisia yrityksiä laajemmiksi kokonaisuuksiksi, saadaan aikaan kilpailukykyisempiä klustereita. Tällaisilla yritysryppäillä on paremmat mahdollisuudet selvitä globaaleilla markkinoilla ja kehittää toimintaansa”, Curt Lindbom sanoo.

Hän korostaa, että Primaca Partners ei ole pääomasijoittaja, jolla on muutaman vuoden exit-strategia, vaan sitoutunut omistaja, jolla on halu kehittää pidemmällä aikaperspektiivillä merkittäviksi arvioimiaan yrityksiä.

Primaca Partnersissa on mukana joukko vaikutusvaltaisia liike-elämän nimiä, jotka sijoittavat omaa rahaa kiinnostaviin yrityksiin.

”Meillä kaikilla on pitkä yrittäjätausta, ollaan tehty virheitä, mutta myös onnistuttu. Voimme tarjota sekä taloudellista muskelia, että kokemuksen tuomaa osaamista yrittäjyyteen”, Lindbom sanoo.

Primaca Partnersilla on tällä hetkellä suoria omistuksia kuudessa erilaisessa klusterissa, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on 660 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 2600.

”Uusi järjestelmätoimittaja voi syntyä jopa yli kymmenestä pienemmästä yrityksestä. Tällaisen kokonaisuuden käynnistäminen vaatii tietysti paljon yritysjärjestelyjä ja uudelleen organisointia. Osa omistuksensa myyneistä saattaa jäädä mukaan toimintaan asiantuntijaksi tai jatkaa hallitustyöskentelyssä”, Veli-Matti Mynttinen sanoo.


Opi myymään, ostamaan ja joustamaan

Kiinnostavia omistuskohteita löytyy Lindbomin mukaan myös runsaasti sellaisista yrityksistä, joissa on edessä sukupolvenvaihdos eikä jatkajaa löydy.

”Kokemuksemme ja verkostojemme avulla voimme synnyttää suurempia kokonaisuuksia erikoistuneista yrityksistä, jotka eivät välttämättä ole oivaltaneet yhteistyön mahdollisuutta tai ovat suhtautuneet toisiinsa jopa kilpailijoina”, Lindbom sanoo.

Verkottuva toimintamalli menestyy vain, jos jokainen osapuoli on täysillä mukana avoimin kortein.

”Se edellyttää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, mikä tuo haasteensa toimintaan. Se on oikeastaan ainoa tapa osoittaa, millaista osaamista kukin toimija voi tarjota verkostolle ja miten tällainen osaaminen kehittää koko verkoston kilpailukykyä”, Mynttinen sanoo.

Lindbomin mukaan Suomesta löytyy kyllä paljon osaamista ja insinööritaitoa, mutta puutteet löytyvät sieltä, mistä liikevaihdosta suurin osa nykyisin tulee eli hankinnoista. Se edellyttää asiantuntevuutta niin myyjänä kuin ostajana.

”Me suomalaiset olemme himskatin huonoja myyjiä, mutta myös kehnoja ostajia. Ostologistiikan kehittäminen tai myyntityön jalostaminen ovat sellaisia tekijöitä, joilla kansainvälisillä markkinoilla helmet erottuvat massasta. Tärkeää on myös nopea kyky reagoida muuttuviin markkinoihin. Joustava yritys pärjää markkinoilla. Töitä paiskitaan silloin, kun kysyntä on kuumimmillaan. Lomat pidetään sitten hiljaisempana aikana”, Lindbom sanoo.

 

Teksti: Olli Manninen


 

Juttu on julkaistu Teknologiateollisuuden Visio-lehdessä 1/2008.

 

 

 


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: