Teknologiateollisuus
Uutishuone

Teknoblogi




19.12.2011 Osaamis- ja innovaatiokärjillä ylivoimaa

9.12.2011 Raamisopimus heikentää Suomen kilpailukykyä, talouskehitystä ja työllisyyttä

Tulosta Print
Jukka Palokangas 9.12.2011

Raamisopimus heikentää Suomen kilpailukykyä, talouskehitystä ja työllisyyttä


• Teollisuustuotannossa kuuden prosentin pudotus lokakuussa
• Myös vienti kääntynyt laskuun

 

Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimaa raamisopimusta ja sen seurauksena syntyneitä liittotason työehtosopimuksia on syytä analysoida jo nyt realistisesti. Sopimukset tehtiin hetkellä, jolloin kaikilla osapuolilla oli tiedossa talouden ajautuminen taantumaan. Teollisuustuotanto oli jo kääntynyt laskuun niin Euroopassa, Suomessa kuin useissa kehittyvissäkin maissa. Länsimaiden vakava velkakriisi oli ratkaisematta ja luottamus eurojärjestelmää kohtaan oli rapautumassa. Kynnys koko eurojärjestelmän romahtamiseen oli matala ja riski taloudelliseen kaaokseen suuri.  

 

Raamisopimus merkitsee yrityksille työvoimakustannuksiin liukumineen jopa 2,5 - 3 prosentin korotusta vuodelle 2012 sekä 2 - 2,5 prosentin korotusta vuodelle 2013. Nämä toteutuvat myös teknologiateollisuudessa, jos raamin määrittämä kustannusvaikutus toteutuu yrityksissä tasasuurina yleiskorotuksina. Paikallisesti sovittavilla ratkaisuilla on nyt näytön paikka! 

 

Vaikka talouden pohja on pettämässä, Suomessa on nyt sitouduttu työvoimakustannusten merkittävään nousuun runsaan kahden vuoden ajaksi. Kun talous ajautuu taantumaan tai lamaan, miten voi olla varaa näin suuriin palkankorotuksiin ja ajallisesti pitkälle eteenpäin? Onko tämä kaikki tehty yksinomaan poliittisten syiden ja talouspolitiikan vakauden nimissä? Miten velkakierteessä olevalla julkisella taloudella on varaa tähän? Minun mielestäni yrityksillä ja julkisella sektorilla ei ole varaa raamisopimuksen aiheuttamiin palkankorotuksiin ja vieläpä pitkälle eteenpäin.

 

Toinen vakava ongelma raamisopimuksessa on se, että sillä ei kurota lainkaan umpeen kustannuskilpailukykymme heikentymistä. Tärkeään kilpailijamaahamme Saksaan verrattuna olemme menettäneet kustannuskilpailukykyämme kaikkiaan viidenneksen kuluneen kymmenen vuoden aikana. Saksan parantuneen kilpailukyvyn takana on paikallisen sopimisen elinvoimaisuus ja sen aikaansaama negatiivinen palkkaliukuma. Tästä kertoo se, että yritysten maksamat palkankorotukset ovat nousseet 2000-luvulla huomattavasti maltillisemmin kuin työmarkkinasopimuksissa määritellyt korotukset. Esimerkiksi vuonna 2010 sopimusten ns. avaamislausekkeita käytti lähes 60 prosenttia yrityksistä. Solmittujen sopimusten piiriin kuuluneista palkansaajista lähes 80 prosentilla oli nollakuukausia eli palkankorotuksia myöhennettiin sopimuskauden alkua myöhempään ajankohtaan.

 

Saksa on vain yksi esimerkki siitä, miten pitkälle paikallisen sopimisen kulttuuri on edennyt kilpailijamaissamme. Suomi on jäämässä yksin tässä kehityksessä. Tosiasiallisesti raamisopimus lykkää paikallisen sopimisen edistämistä kahdella vuodella eteenpäin. Viimeaikaisen uutisoinnin perusteella valtiovalta, poliittiset puolueet ja ay-liike eivät näytä ymmärtävän tätä ongelmaa.


Suomen tilanne heikkenee nyt nopeasti

 

Suomen kansantalous kohtaa uuden taantuman heikossa tilassa. Suomen koko tavara- ja palveluvienti on tällä hetkellä vuositasolla yli 20 miljardia euroa pienempi kuin ennen talouskriisiä alkuvuonna 2008. Jos otamme huomioon vuoden 2008 jälkeen toteutuneiden julkisten menojen ja muiden kustannusten nousun, vientituloja puuttuu tällä hetkellä jopa 30 miljardia euroa vuodessa. Tämä on keskeinen syy sille, miksi valtion verotulot eivät riitä kattamaan menoja ja julkinen velka kasvaa edelleen merkittävästi, 7 - 8 miljardia euroa vuodessa. Koko julkinen sektorimme on velkaantumiskierteessä.  

 

Suomen ylivoimaisesti tärkeimmän vientisektorin, teknologiateollisuuden, useilla aloilla liikevaihto kehittyi vielä noususuuntaan kesään tai jopa syksyyn asti. Elektroniikkateollisuuden haasteet merkitsivät kuitenkin myös koko teknologiateollisuuden kasvun pysähtymistä jo tämän vuoden alussa. Heinä-syyskuussa myös koko alan saamat uudet tilaukset kääntyivät laskuun ja näkymät muuttuivat hyvin epävarmoiksi. Aiempaa useampi yritys raportoi myös tarjouspyyntöjen vähenemisestä. Lokakuussa Suomen teollisuustuotanto putosi peräti kuusi prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Vastaavasti tavaravienti on kääntynyt laskuun.

 

Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa onkin tällä hetkellä noin neljänneksen ja tavaravienti kolmanneksen pienempi kuin ennen talouskriisiä syksyllä 2008. Vastaavasti yritysten saamat uudet tilaukset heinä-syyskuussa ja tilauskanta syyskuun lopussa olivat lähes 40 prosenttia alemmat. Nyt näköpiirissä on uusien tilausten väheneminen edelleen.

 

Teknologiateollisuudessa henkilöstömäärä Suomessa oli kasvussa vuoden 2008 puoliväliin asti, mutta sen jälkeen se on vähentynyt yli 40 000:lla. Tänä vuonna työllisyys on polkenut paikallaan.

 

Tässä tilanteessa on epärealistista sanoa, että raamisopimus antaisi edellytykset paremmalle työllisyyskehitykselle. Yritykset eivät työllistä talouden vakauden nimissä, vaan yksinomaan oman kilpailukykynsä perusteella. Lomautukset tulevat tästä eteenpäin lisääntymään ja työllisten määrä Suomessa jatkaa vähenemistään. Tämä kehitys laajenee teollisuudesta rakennusalalle ja palveluihin. 

 

Jukka Palokangas
Pääekonomisti
Teknologiateollisuus ry


Jaa linkki


« Takaisin
 
 

Lisää kommentti





 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: