Teknoblogi
24.2.2011 Hyvinvointivaltio tarvitsee teollisuutta
18.2.2011 Potkua yritysten uusiutumiseen tuotekehityksen verokannustimella
17.2.2011 Energiaverojen korotus uhkaa teollisuuden toimintaedellytyksiä Suomessa
16.2.2011 Suomen nousu talouskriisistä on epävarmalla pohjalla
4.2.2011 Yritystuki verkoston hyötynä
Suomen nousu talouskriisistä on epävarmalla pohjalla
Teknologiateollisuuden – ja samalla koko Suomen - nousu tuoreesta talouskriisistä on epävarmalla pohjalla.
Tätä käsitystä tukee teknologiateollisuuden tilauskannassa tapahtunut kehitys. Alan yritysten yhteenlaskettu tilauskanta Suomessa ei ole kääntynyt vielä kasvuun ja on tällä hetkellä euromääräisesti jopa 47 prosenttia alle kriisiä edeltävän tason. Sen sijaan uudet tilaukset ovat lisääntyneet jonkin verran alimmalta tasoltaan. Liikevaihto on tällä hetkellä noin viidenneksen pienempi kuin ennen talouskriisiä syksyllä 2008.
Aiempien taantumien jälkeen teknologiateollisuuden uusien tilausten kasvua on seurannut varsin ripeästi myös tilauskannan vahvistuminen. Tällä kertaa tilauskannassa ei välttämättä tulla näkemään ainakaan nopeaa nousua. 1990-luvun laman sekä 2000-luvun alussa tapahtuneen it-taantuman jälkeen tilauskanta parani voimakkaasti. Miksi tämänkertainen tilanne poikkeaa edellisistä nousuista?
Teknologiateollisuuden tilauskanta on yhteenlaskettu summa erilaisessa tilanteessa olevien yksittäisten yritysten tilauskannoista. Osassa yrityksiä tilauskannat ovat parantuneet, mutta toisissa yrityksissä ne ovat edelleen alentuneet tai pysähtyneet matalalle tasolle. Tilauskannat ovat myös ajallisesti lyhentyneet kriisin seurauksena.
Yritysten epäyhtenäinen kehitys kertoo globaalista rakennemuutoksesta sekä läntisten teollisuusmaiden velkakriisistä. Globaalit suuryritykset keskittävät hankintojaan entistä harvemmille alihankkijayrityksille ja toisaalta pienentävät liiketoimintojaan Suomessa. Näiden yritysten kasvun painopiste on entistäkin voimakkaammin maailman kehittyvissä maissa, kuten Aasiassa. Tärkeillä markkina-alueilla Euroopassa ja Yhdysvalloissa ei ole odotettavissa nopeaa asiakasyritysten investointien kasvua. Velkakriisi jarruttaa monin tavoin kysynnän kasvua.
Toisaalta Suomen kilpailukyky ei ole enää riittävän vahva turvaamaan Suomen keskeisimmän vientisektorin, teknologiateollisuuden menestystä. Poliittisten päättäjien ja virkamiesten olisi syytä kantaa tästä vakavaa huolta. Jos kasvua ei saada nopeasti varmalle pohjalle, edessä ovat suuret leikkaukset julkisiin menoihin. Yritysten toimintaympäristöllä, osaamisella, kannustimilla, verotuksella ja kustannuksilla on merkitystä yritysten kilpailukyvylle.
Valtion ja kuntien verotulot ovat tälläkin hetkellä merkittävästi pienemmät kuin syksyllä 2008. Kun julkisia menoja ei ole kyetty alentamaan, rakenteellinen alijäämä on merkinnyt sekä valtion että kuntien velan kasvamista jo lähes 80 miljardiin euroon. Julkisen sektorin verotulojen sekä teknologiateollisuuden liikevaihdon kehityksen välillä on selvä kohtalonyhteys. Suomalaisten hyvinvoinnin kannalta mikään ei ole nyt merkittävämpää kuin vientikilpailukyvyn parantaminen.
« Takaisin







Toistaiseksi yksi kommentti
Ellei tuntuvasti lisätä ilmastonmuutoksen torjumiseksi edellyttämää teknologiaa ja työpaikkoja. Koska osaamista ja tietotaitoa meillä on. Uusiutuvat energiavarat on otettava käyttöön, esim. maatalouden jätteet. Tuulivoimasta on tehtävä merkittävä, myös vientiä ajatellen. Sitäkin osataan. Tekes tietääkseni edistää yllämainittuja päämääriä. Ydinvoimaa ei tarvitse tuoda, viedään kestävää kehitystä.
Terv. Esa M
Lisää kommentti