Uusia työntekijöitämme
Sirkku Linna vaikuttamisen uudeksi ryhmäpäälliköksi
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden maisteri Sirkku Linna, 35, on nimitetty vaikuttamisen ryhmäpäälliköksi Vaikuttaminen ja viestintä –yksikköön. Linnan vastuualueena on vaikuttajaviestinnän, edunvalvonnan ja EU-koordinaation valmistelu ja toteuttaminen Teknologiateollisuudessa. Hän raportoi Mika Nykäselle.
Linna on toiminut viimeiset neljä vuotta valtionvarainministeri Kataisen erityisavustajana vastuualueenaan erityisesti talous- ja budjettipolitiikka sekä verotus. Tätä ennen hän on toiminut mm. Kokoomuksen eduskuntaryhmän talouspoliittisena sihteerinä.
Kirsti Koivulampi on aloittanut 25.5. Meriteollisuusyhdistys ry:ssä tutkimuskoordinaattorina projektissa, jonka tavoitteena on FIMECC Networks and Innovations -ohjelman kansainvälistäminen tutkimuksen avulla. Projekti kestää vuoden 2013 loppuun. Kirsti on koulutukseltaan konetekniikan diplomi-insinööri ja yhteiskuntatieteiden ylioppilas. Hän on työskennellyt viimeiset viisi vuotta STX:n Rauman telakan suunnitteluosastolla.

Eetu Kirsi on aloittanut 2.8. Suomen Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys ry:n turvallisuusteollisuusryhmän Tekes-rahoitteisen vientiprojektin projektipäällikkönä. Projektin tavoitteena on lisätä hankkeeseen osallistuvien yritysten tietoisuutta toisistaan ja suomalaisen turvallisuusteollisuuden toiminnasta sekä valikoitujen kohdemaiden potentiaalisista asiakas- ja yhteistyöorganisaatioista. Projekti päättyy 30.6.2011.
DI Jorma Lammila on 4.8.2010 nimitetty Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry:n asiantuntijaksi vastuualueenaan räjähdysvaarallisten tilojen, kunnossapidon ja kunnonvalvonnan, akustiikan melun ja värähtelyn, koneturvallisuuteen ja teollisuuteen liittyvien koneiden ja laitteiden, voimalaitosten ja turbiinien sekä kehittyneiden valmistusteknologioiden standardisointi. Jorma Lammila on toiminut aikaisemmin tuotantopäällikkönä Alppilux Oy:ssä.
DI Tuire Tommila on 4.8.2010 nimitetty Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry:n asiantuntijaksi vastuualueenaan kylmälaitteiden ja lämpöpumppujen, rakennusautomaation, vesijärjestelmien, viemäröintitekniikan, talotekniikan mittareiden, ydinenergian sekä nanoteknologian standardisointi. Tuire Tommila on toiminut aikaisemmin tutkijana Aalto-yliopistossa.
Mervi Ahola on aloittanut 19.4.2010 asiantuntijana Toimialaklusterit yksikössä. Mervi tulee työskentelemään kahden vuoden ajan LVI-talotekniikkateollisuus ry:ssä ja hänen työtehtävänsä liittyvät pääasiassa Päiväkotien sisäilmatutkimus ja Tatergia -hankkeisiin. Hän siirtyi Teknologiateollisuuteen Halton Groupista, jossa hän työskenteli asiantuntijana sisäympäristöpalveluita tuottavassa yksikössä.
Teknologiateollisuus ry:n hallitus on nimittänyt järjestön uudeksi toimitusjohtajaksi 4.3.2010 alkaen DI, eMBA Jorma Turusen. Turunen (s. 1956) toimi tätä ennen Finpro ry:n toimitusjohtajana. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. Stonesoft Oyj:n toimitusjohtajana 2002 - 2004.






