Teknologiateollisuus
Uutishuone

Tiedotteet



1.2.2012 Tilanne ja näkymät 1/2012: Kauppatase romahtanut - heikko kilpailukyky uhkaa työpaikkoja

1.2.2012 Tilanne ja näkymät -webcast klo 10.00

Tulosta Print
1.2.2012

Tilanne ja näkymät 1/2012: Kauppatase romahtanut - heikko kilpailukyky uhkaa työpaikkoja


Teknologiateollisuuden uudet tilaukset jäivät alemmalle tasolle ja tilauskanta supistui hieman loppuvuonna. Suomen vienti on kehittynyt kilpailijamaita heikommin ja kauppatase on ensimmäisen kerran 20 vuoteen alijäämäinen. Viennin taso uhkaa jäädä pysyvästi alhaiselle tasolle, jos sen kilpailukykyä ei paranneta. Tässä vaikeassa taloustilanteessa hallituksella on velvollisuus käyttää veropolitiikkaa tukemaan työpaikkojen syntymistä, investointeja ja kasvua.

  

Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa kasvoi viime vuonna noin 68 miljardiin euroon. Vuonna 2008 liikevaihto oli 82 miljardia euroa. Teknologiateollisuudessa viime vuoden alkupuolisko kehittyi vielä noususuuntaan niin uusissa tilauksissa kuin tilauskannassa. Loppuvuonna uudet tilaukset jäivät alemmalle tasolle ja tilauskanta supistui hieman. Yritysten välillä tilanne jatkui hyvin epäyhtenäisenä.

 

Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat alan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa euromääräisesti kuusi prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2010, mutta neljä prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa. Kun verrataan tilannetta talouskriisiä edeltävään aikaan syksyllä 2008, uudet tilaukset olivat loka-joulukuussa noin kolmanneksen alemmalla tasolla.

 

Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 11 prosenttia suurempi kuin samaan aikaan vuonna 2010, mutta neljä prosenttia pienempi kuin syyskuun lopussa. Verrattuna talouskriisiä edeltävään aikaan tilauskanta oli joulukuun lopussa 40 prosenttia alemmalla tasolla.

 

Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan alkuvuonna suunnilleen samansuuruinen kuin viime vuonna samaan aikaan, mutta edelleen merkittävästi pienempi kuin ennen talouskriisiä syksyllä 2008.

 

Liikevaihdon kasvusta huolimatta teknologiateollisuuden henkilöstön määrä Suomessa kasvoi vain hieman viime vuoden aikana. Henkilöstöä oli vuoden lopussa kaikkiaan 288 000. Vuotta 2008 seuranneen talouskriisin seurauksena teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa on vähentynyt kaikkiaan noin 40 000:lla.

 

Suomen viennissä merkittävä tasopudotus

 

Suomen viennin tasopudotus finanssi- ja talouskriisin seurauksena on paljastumassa jopa suuremmaksi kuin pelättiin. Kyse ei ole tilapäisestä pudotuksesta, vaan riskinä on, että se jää pysyväksi. Vastaavaa ei ole tapahtunut aiemmin Suomessa.

 

Kauppa- ja vaihtotase ovat pudonneet koko 2000-luvun. Olemme tilanteessa, jossa ne ovat ensimmäisen kerran 20 vuoteen alijäämäisiä.

 

Tavara- ja palveluvienti on tällä hetkellä koko vuoden tasolle korotettuna vajaat 20 miljardia euroa pienempi kuin mitä se oli ennen talouskriisiä vuonna 2008. Jos otamme huomioon tämän jälkeen toteutuneen kustannusten nousun, tarvittavia vientituloja puuttuu tällä hetkellä lähes 30 miljardia euroa.

  

Viennin tasopudotuksesta suunnilleen puolet on toteutunut elektroniikkateollisuudessa ja kolmannes kone- ja metallituoteteollisuudessa. Loppuosa vähennyksestä on toteutunut muilla teollisuuden toimialoilla.

 

Teollisuuden kilpailukyky ei nykyisellään riitä siihen, että työpaikkojen määrä pysyisi edes ennallaan Suomessa. Jos vientiteollisuuden kilpailukykyä ei palauteta, hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen tulee ylivoimaiseksi.

 

Vienti on saatava tukevaan kasvuun

 

Suomessa tehtävien päätösten on tuettava uudistumista ja kasvun lähteitä. Tulevaisuutemme kannalta vientiteollisuus on aivan keskeisessä asemassa. Vienti tuo arviolta puolet suomalaisten hyvinvoinnista ja teknologiateollisuuden osuus viennistä on 60 prosenttia.

 

Epävarmana jatkuvassa maailmantalouden tilanteessa menestyminen edellyttää määrätietoisia päätöksiä yritysten ja koko Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi.

 

- Suomen kilpailukyvystä vastaa hallitus ja eduskunta, kun taas yritysten kilpailukyvystä vastaavat yritykset itse. Suomen pitäisi olla paikka, jossa yrityksiä kannustetaan kasvuun, investointeihin ja uudistumiseen. Näin ei ole tällä hetkellä ole, painottaa Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen.

 

Kansainvälisessä kilpailussa menestyminen edellyttää vankkaa osaamista. Siihen sijoittaminen ei saa olla suhdanteista kiinni. Yliopistouudistus on menossa hyvään suuntaan ja sitä on jatkettava. Seuraavana odottaa ammattikorkeakoulujen rakenneuudistus. Ammattiosaajien puute uhkaa.

 

Teknologiateollisuuden mielestä on haettava ratkaisuja, joilla uudistumista, investointeja ja kasvua tuetaan. Juuri nyt hallituksella on velvollisuus käyttää veropolitiikkaa viennin kilpailukyvyn parantamiseksi.

 

- Nyt on kansallisesti keskityttävä vientiteollisuuden kilpailukyvyn parantamiseen. Hallituksen ja jokaisen sen ministerin on pohdittava päätöksiään siitä näkökulmasta, miten ne tukevat viennin myönteistä kehitystä. Tilanteen vakavuus on ymmärrettävä laajasti. Jos vientimme jää nykyiselle alhaiselle tasolle, romahtaa hyvinvointiyhteiskunnan perusta, korostaa Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen.

 

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Jorma Turunen, puh. (09) 192 3310, 0500 445 444

viestintäjohtaja Mika Nykänen, puh. 040 825 7329

pääekonomisti Jukka Palokangas, puh. (09) 192 3358, 040 750 5469

 

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2012 -raportti (pdf)

Lehdistötilaisuuden materiaali 1.2.2012 (pdf)


Jaa linkki

 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: