Tiedotteet
27.2.2012 Kenelle arvoketju hymyilee?
27.2.2012 Koulut tulevaisuuden e-osaajien kasvattajiksi
15.2.2012 Hälytyskellojen pitäisi jo soida - Elorannan raportti antaa askelmerkit Suomen kasvulle
9.2.2012 Toimitusjohtajat tentissä: poikkitieteellisyys, työ- ja ulkomaankokemus sekä oikea asenne tärkeitä
9.2.2012 Metallien jalostus kasvaa Suomessa
7.2.2012 Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke esillä pohjoismaisessa pääministeritapaamisessa
1.2.2012 Tilanne ja näkymät 1/2012: Kauppatase romahtanut - heikko kilpailukyky uhkaa työpaikkoja
1.2.2012 Tilanne ja näkymät -webcast klo 10.00
Metallien jalostus kasvaa Suomessa
Metallien jalostuksen rakennekatsaus: Metallien jalostuksen osuus Suomen nettoviennistä nousi lähes neljännekseen vuonna 2011 (ennuste). Joka seitsemäs vientieuro tulee jo metallien jalostuksesta. Alan investoinnit ja henkilöstömäärä ovat viime vuosina kehittyneet huomattavasti muuta teollisuutta myönteisemmin, mikä kertoo alan toimijoiden uskosta tulevaisuuteen Suomessa.
Metallinjalostajat ry:n tuoreen rakennekatsauksen mukaan metallien jalostuksen liikevaihto Suomessa oli vuonna 2011 noin 10,8 Mrd. euroa. Edellisvuoden liikevaihto oli 9,5 Mrd. euroa, joten kasvua kertyi noin 14 %.
Vuonna 2011 metallien jalostuksen tavaravienti Suomesta oli arvoltaan noin 7,9 Mrd. euroa. Kasvua edellisvuodesta kertyi noin 0,9 Mrd. euroa. Toimialan tavaravienti on noussut samalle tasolle kuin vuosina 2006–2008, kun Suomen muu tavaravienti on vielä 14 % alle kriisiä edeltävän tason. Metallien jalostuksen vienti oli vuonna 2011 yli kaksinkertainen tuontiin nähden ja nettovienti näin ollen noin 4,6 Mrd. euroa. Metallien jalostuksen osuus Suomen koko tavaraviennistä nousi vuonna 2011 lähes 14 prosenttiin, eli Suomen joka seitsemäs vientieuro tulee jo metallien jalostuksesta.
Investoinnit kasvoivat sekä kiinteiden että t&k-investointien osalta ja metallien jalostuksen investointiaste onkin selvästi muuta teollisuutta korkeammalla tasolla. Vuosista 2006–2008 vuoteen 2011 kasvua kiinteissä investoinneissa on kertynyt peräti 140 % ja t&k-investoinneissa noin 22 %.
Globaalista taantumasta huolimatta metallien jalostuksen henkilöstömäärä Suomessa on pysynyt viime vuodet lähes muuttumattomana. Vuonna 2011 ala työllisti Suomessa noin 17 000 henkeä. Ulkomailla sijaitsevien tytäryritysten henkilöstön määrä on edelleen kasvanut. Vuonna 2011 ulkomaisissa tytäryrityksissä työskenteli jo vajaat 25 000 henkilöä.
- Metallien jalostus on Suomen keskeinen kasvuala. Alan kiinteät investoinnit nousivat 600 miljoonaan euroon viime vuonna, mikä kertoo yritysten merkittävästä halusta vahvistaa toimintaedellytyksiä Suomessa, Metallinjalostajien toimitusjohtaja Mika Nykänen toteaa.
- Kasvavan metallien jalostuksen lisäarvo on saatava työpaikkoina, investointeina ja hyvinvointina Suomeen. Tämä edellyttää alallaan maailman ympäristöystävällisimmän tuotannon kilpailukyvyn aktiivista parantamista kansallisin päätöksin, Nykänen painottaa.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mika Nykänen, puh. 040 825 7329,
Ekonomisti Matti Paavonen, puh. 050 534 2506
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi






